keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Visuaalisia iloja

Moikka!

Viime viikolla oli syysloma, jota odotin paljon. Pikku tauko koulusta oli paikallaan. Olin lähes koko loman mummolassa, mutta ehdin myös reissata kaverini kanssa pääkaupunkiseudulla. Lähdettiin siis viime lauantaina pikku reissulle Helsinkiin. 
Meillä ei ollut suurempia suunnitelmia tekemisen suhteen, joten lukuisten kauppojen jälkeen päädyttiin Kiasmaan. Olisi kannattanut olla kamera mukana, mutta eipä ollut, joten otin muutamia kuvia kännykälläni.
 
Tämä teos oli mielestäni tosi hieno. Lattialla oli siis kuulia, joista muodostui maailman kartta. Kuinkakohan kauan tätä on kestänyt tehdä?

Yksinkertainen kuva, mutta vahva sanoma. Tämä jäi minulle erityisesti mieleen.

Olin nähnyt kuvan tästä maapallosta jo monilla Instagramissa ja Kiasman nettisivuilla, mutta sen verran hieno se oli, että piti itsekin ottaa kuva. Tämä on siis Mona Hatoumin näyttelystä, jota itseasiassa odotin eniten.

Koko näyttely oli todella hieno ja jotenkin avartava. Siellä olevat näyttelyt olivat erilaisia, mutta käsittelivät kuitenkin jollakin tavalla nykymaailmaa ja maapalloa. Näyttelyt sopivat hyvin yhteen ja muodostivat mielenkiintoisen kokonaisuuden.

- Juliana

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti